Blog

Aistin ilmassa kasvavan paniikin makua

Aistin ilmassa kasvavan paniikin makua

Onpa ollut melkoinen vuosi meillä kaikilla. Muistatko missä olit ja mitä teit viime helmikuussa? Maaliskuussa elämä muuttui kertaheitolla – koronan globaali leviäminen ja todellinen vakavuus alkoi viimeistään kirkastua. Miten oma elämäsi muuttui?


Itse olin Indonesiassa Balilla.
Helmikuussa alkoi Balille kantautua uutisia oudosta viruksesta Kiinassa. Silloin ei ollut vielä hajuakaan miten se tulisi koskettamaan muuta maailmaa. Maaliskuun puolella alkoi tietoa tulvia viruksen leviämisestä myös muihin maihin. Seurasin Balilla netin uutistulvaa; Australiassa ja Lontoossa joogastudiot ja kuntosalit olivat aloittaneet salejen ja välineiden perusteellisen sanitoimisen. Pian seuraava askel olikin, että studio toisensa jälkeen alkoi sulkemaan oviaan. Bali seurasi perässä.


Lentoyhtiöt alkoivat muuttamaan ja peruuttamaan lentojaan.
Tapasin Balilla eurooppalaisia jotka kertoivat epätoivoisista yrityksistään vaihtaa lentojaan tuloksetta. Lentoyhtiöiden puhelinlinjat ruuhkautuivat. Reittilentoyhteydet muuttuivat jatkuvasti huonommiksi. Suomi ilmoitti sulkevansa rajansa 19.03.2020. Aistin ilmassa kasvavan paniikin makua.

 

Minulle myös tuli päätöksen paikka ja viivyttelyyn ei ollut aikaa. Sain Suomesta kannustavia viestejä tulla takaisin mahdollisimman pian. Moni ystäväni päätti jäädä Balin saarelle. Itse mietin – jäädäkkö jumiin Balille vai koittaa saada lennot jollain ilveellä vaihdettua aiemmiksi ja palata Suomeen perheen luo. Päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Muutaman extra sydämen tykytyksen, tuskan hikisen kehon ja useiden tuntejen soitteluiden jälkeen lentoni olivat onnellisesti vaihdettu. 19.03.2020 Suomi sulki rajansa ja samana päivänä laskeuduin Helsinki-Vantaalle. Suomen kansalaisena tuon päivän jälkeenkin maahan olisi toki laskettu, tosin lentovaihtoehdot huononivat kovaa vauhtia eli yhteydet pidentyivät jatkuvasti lähelle epäinhimillistä ja mitä “rajojen sulkeminen” tarkalleen ottaen tarkoitti ei ollut vielä minulle eikä monelle Suomesta kysymälleni täysin selvä.

 

Koronan myötä jouduin kasvokkain uuden totuuden kanssa; olin täysin väärällä alalla. Työt jooga-ohjaajana ja -kouluttajana loppuivat kuin seinään. Kaikki kesän sovitut keikat; joogafestivaalit, -koulutukset ja –retriitit peruuntuivat yksi toisensa jälkeen. Lamaannuin. En pystynyt hetkeen edes astumaan joogamatolleni. Ajatuskin omasta joogaharjoituksesta oli kuin tervan juontia. Tuli tarve ikään kuin paeta tilannetta, vain juosta kauvas. Keskustelin kolleegoiden ja ystävien kanssa ympäri maailman ja monella tuntui olevan saman tyyppiset fiilikset.

 

Suomen suvessa uudeksi ykkösjutuksi nousi pyöräily. Aloin fillaroimaan mieheni kanssa säännöllisesti yli 50km päivälenkkejä. Teimme seikkailuretkiä joka ilman suuntaan. Tutustuin kotimaahani aivan uudella tavalla ja innolla. Olen miettinyt moneen kertaan kuinka henkireikä tuo koronakesän pyöräily oli. Fillaroidessa oli upea vapauden tunne. Pääsin en pelkästään a:sta b:hen mutta ikäänkuin pakoon kaikkea ahdistusta. Pikkuhiljaa alkoi taas joogamattokin kutsumaan takaisin. Joogaharjoituksen merkitys puhkesi uudelleen hehkuvaan kukoistuksensa kukkaan ja löysin takaisin sisäiseen rauhaan. Nyt en antaisi harjoitusta mistään hinnasta enää pois.

 

Nyt talvella en ole voinut tehdä pitkiä fillarilenkkejä mutta onneksi joogata on voinut kotona oman aikataulun mukaisesti. Suosittelenkin, ellei se jo kuulu omaan hyvänolon ja itsestä huolehtimisen rutiineihisi, ottaa säännöllinen jooogaharjoitus osaksi ohjelmaasi. Kerron kohta enemmän ideasta, joka voisi ehkäpä innostaa sinua kotiharjoituksen pariin…

 

Korona koettelee meitä kaikkia edelleen. Kontaktejen puute. Monet harrastuspaikat kuten uimahallit ovat kiinni. Pelko. Moni on edelleen työtön. Epätietoisuus. Juttelin hyvän ystävättäreni kanssa joka on ollut nyt haluamattaan vuoden työttömänä. Hän kiteytti omia ja monien muiden tuntoja: “Aina puhutaan vain kuinka etätyöläiset jaksavat. Miksi ei koskaan puhuta kuinka me, pitkäaikaistyöttömät jaksamme?”

 

Nyt aikana jota elämme korostuu entistä enemmän pitää huolta kehon ja mielen hyvinvoinnista. Kotona joogaaminen on aivan huippujuttu. Itsekseen harjoittelu tosin vaatii aikamoista itsekuria. On helpompi kun joku “potkii” ja tsemppaa eteenpäin. Magnesia Festival on tuonut tähän näppärän ja inspiroivan ratkaisun. Miltä kuulostaisi ainutlaatuinen ja moniaistillinen digitaalinen hyvinvointielämys oman kotisi lämmössä? Magnesia Festival tarjoaa sinulle 30 huippuohjaajaa Suomesta ja Balilta, jotka vievät sinut viiden viikon matkalle sisimpääsi, oman hyvinvointisi peruspilareihin. Tämä ainutlaatuinen online-matka alkaa 15.02.2021 ja viimeinen mahdollisuus ostaa lippu on sunnuntaina 14.02.2021. Koska on ystävänpäivä on tietty extrakiva saada lahja – ostamalla lippusi tästä linkistä saat 10% alennuksen: campwire.com/buy_flexible/85d1d290-78f9-4df2-bb8b-ba7b5cb14b12 Kotiisi saapuu myös ihana hemmottelutuotepaketti. Elämystietoa tästä online-matkasta vielä perusteellisemmin: magnesiafestival.com/onlinejourney/

 

Lopuksi haluan tarjota sinulle ystävänpäivän kunniaksi super bonuksen: ILMAISEN LIVE JOOGAn ZOOM-lähetyksen kautta keskiviikkona 17.02.2021 klo 18:00. Rekisteröidy meilaamalla minulle koko nimesi: sanna@skyogini.com
Saat vastauksena linkin live lähetykseen hieman lähempänä itse ajankohtaa .

 

Valoisaa mieltä ja nähdään pian!

/Sanna

[Photocredit Andrew Zhu Lim]

Leave a Reply